sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Kesätakki

Kesäneule

Yleensä olen vannoutunut villan kannattaja, mutta joskus on hyvä varovasti astua oman mukavuusalueen ulkopuolelle ja kokeilla jotain uutta. Tarvitsin uuden kesävillatakin (ilman sitä villaa), ja langaksi valikoitui pellavaa ja puuvillaa sisältävä BC Garnin Alllino. Mallia en sentään mennyt vaihtamaan, The Tailored Sweater Methodilla mentiin taas kerran (laskujeni mukaan tämä oli TTS nro 19*).

Kesäneule

Lanka oli ihan kivaa, ei ollenkaan niin kovaa ja kuollutta kuin etukäteen pelkäsin, mutta eihän se nyt mitään villaa ollut. En tiedä teistä, mutta omissa käsissäni villa tuntuu joustavalta ja elävältä, kasvikuituiset langat taas elottomilta ja lötköiltä. Saattaisin tosin ehkä joskus kokeilla ihan täyspellavaistakin lankaa. Ehkä. Tai pellavan ja villan sekoitetta.

Kesäneule

Siskoni mielestä kudon aina samanvärisiä neuleita, mutta kyllä tämä minun silmissäni on raisusti ihan erivärinen kuin tavallisesti, vallan vihreä. Että tässä on kolisteltu laatikon reunoja vähän enemmänkin!

Kesäneule

Kyllä tästä ihan käyttövaate tuli. Mutta seuraavaksi pitää kyllä saada puikoille taas villaa!


*Pitää varmaan keksiä jotain kivaa seuraavaan versioon, pyöreitten lukujen kunniaksi. Ehdotuksia?

11 kommenttia:

  1. Ihana takki ja täydellinen väri! Täyspellavan neulominen ei päässyt mun suosikkilistan kärkeen todellakaan.

    En ole tutustunut TTS:n, pääseekö jyvälle, vaikka ei olisi sitä kurssia käynyt?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Itse en olisi ehkä päässyt jyvälle TTS:stä ilman kurssia, mutta toisaalta, ohjeesta tekeminen on minusta muutenkin hankalaa:)

      Poista
  2. Niin oot taas nättiä neulonut että. Ja onhan tää tämänkertainen ihan harvinaisen räikeä turkoosi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mihin tämä väri-iloittelu vielä johtaakaan!

      Poista
  3. Kaunis ajaton takki! Minä vierastan vähän pellavalankoja, juuri syystä, mistä kerroit, aika harvoin kokeilen pellavasekoitteita.

    VastaaPoista
  4. Mä neuloin juurikin tuosta Allinosta huivin koskapa kesähuivin matskuna villa on kyllä turhan hikistä. Tykkäsin kyllä. Niin ja on tuo sun uusin neule ihan selvästi vihreä!

    VastaaPoista
  5. Jaan saman lankatuntuman. Villaa sen olla pitää. Myös silkki kelpaa.

    VastaaPoista
  6. Kaunis villatakki, taas kerran! Millä tekniikalla teet taskut neuleisiisi? Ne ovat aina niin siistejä, huomaamattomia mutta kuitenkin niin kauniita - osa viimeisteltyä kokonaisuutta. Vaatiko TTS-metodi aluksi harjoituskappaleita, vai onko istuvuus ollut alusta asti hyvä? Mietityttää, perehtyisikö tekniikkaan, kun valmiista neuleohjeista ei enää tahdo löytyä tarpeeksi täydellisiä malleja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olen aika usein tehnyt niin, että kudon taskunpaikalle apulangan, ja poimin siitä silmukat. Ulkoreunan ensimmäisen kerroksen teen nurjalla, että tulee nätti taitos, ja sitten kudon taskupussin. Päättelen yleensä silmukoimalla.

      TTS-kurssilla tehtiin minikokoinen harjoituskappale, siinä käytiin läpi tekniikat. Istuvuus on hyvä, kunhan mitat on otettu huolella - tosin nykyään teen itse ilman ohjeen silmukkamääriä, sovittelemalla. Suosittelen kyllä lämpimästi!

      Poista
  7. I found this is an informative blog and also very useful and knowledgeable Buy Valium 10mg Online With Credit Care

    VastaaPoista